Kangis OY

Yrityksemme tarina

Kiinnostus rakentamiseen heräsi jo lapsuudessa

Kipinä rakentamiseen ja projektisuunnitteluun heräsi minulla jo lapsena, kun rakensimme isäni kanssa perheellemme Orivedelle Mökin ja saunan. Voidaankin sanoa, että tekeminen ja valmiiksi saaminen ovat minulla veressä.

Kangis oy aloitti toimintansa vuonna 1997. Yli 25-vuotisen matkan varrelle mahtuu monenlaista. Alusta alkaen on ydinajatuksenamme ja suuntaviivoinamme ollut laatu ja luotettavuus. En myöskään halunnut rajoittua vain tiettyihin menetelmiin ja hanketyyppehin, vaan etsi aina uusia haasteita.

Ensimmäinen urakka oli saneeraustöitä Jyväskylän lyseolla. Tämän jälkeen työmaat ovatkin olleet suurimmalta osin pääkaupunkiseudulla/ lähistöllä.

Kangis oy on toiminta-aikanaan tehnyt rakentamistöitä erittäin monipuolisesti. Osa työnkuvasta on massatuotantoa uudiskohteissa. Toinen ääripää on yksittäisten spesiaalikohteiden rakentaminen/ saneeraaminen. Saneeraus ja uudiskohteiden suhde on karkeasti 50-50%.

Rakastan haasteita, ja tämän johdosta olemmekin olleet monessa mukana mm. arvokohteiden saneerauksista miljoonaluokan uudisrakennusten toteutukseeen.

Keskeisenä meille on rakentamisen laatu kaikessa tekemisessä, muutenkin kuin vain puheissa. Yksinkertaistettuna rakentaminen on rakennusmateriaalien asentamista. Mutta siinä on suuri ero, onko tavoitteena vain saada tavarat kiinni paikallensa, vai onko tavoitteena tehdä asennus oikein, oikeissa olosuhteissa, siten, että asentaminen täyttää varmasti kaikki laatuvaatimukset.

Kaikessa toiminnassa on aina ollut tärkeää tiivis yhteistyö asiakkaiden kanssa ja laadusta tinkimätön urakoiden toteutus ajallaan.Ylpeyden aiheita meille ovatkin aina olleet lukuisa joukko tyytyväisiä asiakkaita, työn laadun tunnistaminen ja suomalainen työvoima.